lauantai 8. helmikuuta 2014

Dear Diary part 1: Ruokaa japanilaisittain

Kuroko: 


Näin välipalana päätin hieman rauhoittua ja pysähtyä hieman raottamaan verhoja mitä cossisuunnitelmien ulkopuolella on tällävälin tapahtunut. Harvempi pysähtyy pelkässä cossiblogissaan vilauttamaan kasvojaan ja omaa elämäänsä muiden päivitysten ohella, joten tässä sitä pyydettyä otakun elämää nyt pesee ja linkoaa kuin Vanishing Drive ^-^

Ei kannata kuitenkaan pelästyä: mitään "tänään kävin ostamassa kahdeksannet kenkäparit tällä viikolla ja on vasta tiistai"-päivitystä tästä ei tule.

Koeviikon ohella tässä on lähinnä tullut tuunailtua erinäisiä hiuskomponentteja saksin ja Axe-tahnan voimin, tehtyä jopa päätökset lukion jälkeiselle opiskelulle sekä paljon muuta. Ennen kun lähden tuonne korpeen viikonlopuksi muokkaamaan Deidara-cossiani, jaan teille bravuriruokani ohjeineen. Tarkkoja määriä en kuitenkaan anna, koska oma kädenjälki ja sovellus on tärkeää ruokaa laittaessa! ^-^


 Käyttäjä Paistettuja nuudeleita kanakastikkeessa, seuranaan 
Raikas kurpitsasalaatti tykkäävät tilastasi "Mitä tänään syötäisiin?".


Kanaan tarvit (4 annosta):
- noin 300-500g kanaa 

-sipuli
-wasabi-tahnaa
-maissia
-soijaa
-1 prk soijakermaa
- kanaliemikuutio
-mango/curryjauhe-sekoitusta
-pippuria maun mukaan

Nopea tehdä.

Ensimmäiseksi keitetään nuudelit. Itse käytin pirkka vehnänuudeleita. 
Ne ovat sopivan paksuisia, ja tarttuu hyvin puikkoihin. Keitetään vähemmän mitä ohje sanoo, koska al dente-pisteen saavuttaessa ne laitetaan myös pannulle. 

 Kuullota sipulit. Kanat viipaloidaan suupaloiksi, ja paistetaan öljyssä. Tässä vaiheessa nuudelien pitäisi olla kypsiä, jolloin nekin voi laittaa pannulle paistumaan. Kerma, kanaliemi, soija ja muut mausteet voi lisätä saman tien. Wasabia kannattaa laittaa varoen, ellei ole varma tykkääkö (isossa annoksessa se ei kuitenkaan niin paljoa maistu :) ). 
Sekoita ja anna hautua. 
Lisää maissit nesteineen ja tarvittaessa myös vettä, jos kerma ei riitä. kastikkeesta ei kuitenkaan kannata tehdä velliä, että se ei ole keittoa mikä ei pysy puikoilla! 

Maku on pehmeä ja yksinkertainen. Ei kovinkaan voimakas, mutta uskon että on melkein joka makuun sopiva :) 


Raikas kurpitsasalaatti

-1/2 kiinankaalia
-pala purjoa
- 2rkl kurpitsapikkelsiä
-paprikaa (värillä ei väliä )
- kurkkua

Yksinkertaisuudessaan aineet pitää silputa mielensä mukaisiksi. Salainen ainesosa on kuitenkin tuo pikkelsi, mikä antaa salaatille ihan uudenlaisen ulottuvuuden. Tässä tapauksessa salaatinkastiketta ei edes tarvi laittaa! ^-^


Ruokajuomaksi voi laitta vaikka "Kurokon väristä Mana-juomaa joka parantaa 50mp- pistettä ja parantaa staminaa"
Maun mukaan sekoitetaan xion-sinistä urheilujuomaa ja jotain läpinäkyvää kuplivaa, kuten kivennäisvettä tai spritea. :) 

Ensiviikkoon, uusien photoshoot-kuvien ym otakunörtteilyn kanssa.
Itadakimasu!

CONISUUNNITELMAT: Jäähypenkiltä kohti uutta peliä

Kuroko:

Pahoittelen poissaoloani, mutta koeviikko verotti ikävästi vapaa-ajan käyttöäni. Nyt kuitenkin, tällä välillä minulle on tullut kasapäin uusia ideoita. Harmi ettei kaikki läheskään edes mahdu tähän päivitykseen! Siispä teitä täytyy pitää vielä hieman odotuksessa:)
Tässä kuitenkin kauan odotettu conisuunnitelmien julkistus--


Conisuunnitelmat vuodelle 2014:

Yukicon (tammikuu): KnB: Kuroko Tetsuya
Cosvision (toukokuu): Kingdom Hearts-Roxas & KnB: Kuroko Tetsuya
Kikukon (toukokuu): Naruto: Deidara & KnB: Kuroko Tetsuya
Tracon(syyskuu): KnB: Kuroko Tetsuya

Nämä ovat alustavia suunnitelmia. Muutoksia ja vaihtoja saattaa vielä tulla mm. (coneihin) Terracon, Hypecon ja Animecon ja (cosseihin) Hetalia: Tanska, KnB: Teiko koulupuku, SnK
Myös mahdollisia pari-/ryhmäcosseja tulossa, joista ilmoittelen myöhemmin.




maanantai 20. tammikuuta 2014

Conivuoden kuoppainen avaus

Kuroko:
Olipa Kerran Yukicon.

Yukicon 2014
Cosplay - Kuroko Tetsuya
Paricossi - Kagami Taiga

No joo. Tässä säässä ei paljoa missään nurmikoilla loikoilla. Varsinkaan jos ensimmäisen kerran herätyskello rämähtää soimaan talvipakkasien paukkuessa puoli seitsämältä. Ai miksi näin viikonloppuna? Minun on turha edes alkaa selittämään. ^-^

Viimeinkin varsinainen kuva maskeerauksineen.
Ehkä jaksan joku kaunis päivä vaivautua menemään pelailemaan lukion hallille, niin saisitte vaihtelua kuviini!
Kommenttia saa toki heittä cossista, nimimerkillä allekirjoittanut nähnyt paljon vaivaa
hahmovalintaan ja itse asuun. *smile*

Näin jälkikäteen voin yllätykseksenne sanoa, että shortsi- ja toppiyhdistelmä oli melko toimiva: ei tullut missään vaiheessa ihmisruukassa tukalaa oloa, kuten Organisaatio 13 kaavussani kesällä. (paitsi pientä jälkikäden kipeytymistä ulkona seisoskelusta. siitä saan syyttää vain itseäni) 

Näin talviseen tapahtumaan lähdin lähinnä sillä meiningillä, että tulen näkemään kavereita. Ulkona kun ei ollut oikeastaan mikään paras sää ottaa photoshoottia (minkä puuttuminen alkoi hetki sitten kalvaa mieltä) eikä sisällä tahtonut olla edes tilaa moisien räpsimiseen. Toiseksi, oli ihan ymmärrettävää miksei samasta sarjasta kauheasti muita hahmoja näkynyt. *laugh* Yllätyin kyllä kuvaajien ja halien määrässä. Viimeconissa kun en tainnut saada ainuttakaan, ainoastaan huudon "Demyx, tiedätkö että olet rasittavin bossi koko pelissä!"
Näitä muistellaan vielä tunteella! 

Monia tuttuja kilometrien takaa tuli onneksi nähtyä, vaikka vielä osa jäikin silti näkemättä. Ja osat taas tyypilliseen tapaan joko hukkasi näkymättömän Tetsun tai minä hukkasin heidät. Lopputuloksesta voidaan toki olla tietysti montaa mieltä. 
Kesän coneihin kaikki KnB-cossaajat saavat sitten sotilaallisin ottein tulla nostamaan käden ylös ilmoittautumaan paikalle. :D

Vielä huomionarvoista olisi varmasti syytä muistaa ensimmäisiä iltabileitänikin. Osa porukasta oli saanut ehkä hieman liikaa sokeria, toisin kun itse sain nieleskellä haukotuksiani uupumuksesta, kun olin jäätynyt ensialkuun pakkasessa etsiessäni oikeaa osoitetta. "Kamppi" kun on pikkuisen laaja käsite. *laugh* 

Erityiskiitokset bileeni pelastaaneelle Kagamilleni ja lauantaina seuraa pitäneelle Venäjälle, Crylle, Izuki-sempaille (ei pelata enää korista sisällä, jooko? :D), Ran Maolle, ja monelle muulle. Kovasta päänsärystä nyt huolimatta. ^-^


Ainakin nämä vannoutuneet otakut tietävät tasan
tarkkaan miltä pöydältä nämä on. :) 
Lisää keksitikkuja, vaikka niitä on ennestäänkin vielä avaamattomia. Kyllä, luitte oikein. 

Mukaan tuli kyllä muutakin mm. syötävän näköiset kännykän kuoret edellisten hajotessa kappaleiksi ja kaulassa pidettävä pullo sinistä Manaa. Tässä kuvasaldoa kuitenkin niistä tärkeimmistä.

Pienenä vinkkinä tulevaisuutta varten; nytten alkaa kova treenaaminen erästä tiettyä hanketta varten, joka ei yllätykseksenne liity cosplayhyn. Kauan haaveksimani taidekuja-ajatukseni saattaa olla toteutumassa vuoden kääntyessä syksyyn, jos hyvin käy.
Pieniä maistiaisia odotellessa jätän vielä tällaisen tähän, näin ihan vain päättääkseemme tämän yhtä sinisiin ja koripallomaisiin tunnelmiin!

(( klikkaa soittaaksesi ))
おやすみ!


perjantai 10. tammikuuta 2014

黒子 - コスプレ - Kuroko - Cosplay

Kuroko: 
Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikös niin? Arvatkaas mikä valmistui tässä muutama päivä sitten, tiistaiyönä, asuttuani koko loppuloman ompelukoneen ääressä? 
Aivan. Vaikka Cielin ja muutaman muun kanssa vielä pohditaankin kuumeisesti suunnitelma B:tä, oma cossini valmistui ihmeen kaupalla vajaat kaksi viikkoa etuajassa. Tämä taitaa olla uusi ennätys! 

ほんとにすごい!
Kuroko Tetsuya - viimeinkin valmista
Koripallo pääsi mukaan kuvaan.
Peili käänsi numerot, ei kannata siitä pelästyä! :D
Tällaista otustahan tulette sitten moikkaamaan ja halimaan  Espoossa, eikö vain?  

Tällä hetkellä TaP-cosplayn sivulla on 1998 katselukertaa. Tuleekohan tänään 2000 täyteen? ;) 






perjantai 3. tammikuuta 2014

Paniikkipäivitys a la Ciel

"Cossi ei ole vieläkään valmis..."
Nyt conilaulu sopii vallan mainiosti mun tilanteeseen. Vaikka se kaksi päivää onkin tällä hetkellä kaksi viikkoa.

Olen ihminen joka jättää kaiken viime tippaan. Oikeasti. Ciel Phantomhivena olen Yukiin tulossa, mutta entä kun se cossi ei ole edes alkuvaiheissaan?
Ainoat valmiit asiat on takki (ostin UFF:ista ja muokkailin, tuli aika hieno :o Se takki oli täydellinen), peruukki (joka kaipaisi osin hiuslakkaa/geeliä) ja kengät. Luojan kiitos ne sentään on kunnossa.

Kaikki muu sitten puuttuu tai on pahasti vaiheessa. Kertokaa miten ottaa niskasta itseään kiinni? Takin valmistelin äsken paniikin vallassa. Olisitte saanut kuviakin, mutta kun laturini jossa armas usbini on kiinni, jäi viettämään uudenvuoden jatkoja sukulaisille. Kyllä - kuvaan kännykällä.

Hups?

Loman viimeisiä päiviä viedään

Kuroko:

Mutta riistetäänkö niiden viettoilo meiltä?
Ei, jos minulta kysytään.

Uusivuosi tuli ja meni, kuvia minulla ei vielä ole koska kuvaajani päätti lähteä Seinäjoelle viikonloppua viettämään. Siinä oli se oma tunnelma kun Turussa keskiyöllä, teatterisillalla seisoessani sai muiden kanssa yhteen ääneen laskea vuoden 2013 viimeisiä minuutteja.(ei 2103 niinkun äsken kirjoitin)  Toivottavasti teidän otaku-vuosi on lähtenyt hyvin, ehkäpä katsomalla Asian Music Awardsia?


Tänään postiluukusta tipahti iloisesti kilahtaen Yukiconin lippuset! Se tosiaankin antoi tsemppiä Kuroko-cossin työstämiseen--, joka on jo muuten melko hienolla mallilla. Minulla on KnB-fanien pään sekoittamiseksi suunniteltuna muutama ässä hihassa, nyt kun paricossi ei valmistunutkaan sinne. Kuvia siitä myöhemmin, mutta vinkkinä että siihen liittyy halikyltti, sudenkorvat ja Kuroko ;) 

zoomin kanssa on aina pakko säätää


saumuri on cossin teossa kova sana

iiks. Päättelemättömiä lankoja kaikkialla! :D


vähän on vielä vaiheessa, mutta nyt ollaan jo tosi lähellä

Näin loppukevennykseksi
Cossisuunnitelmiin on saatu hieman päivitystä: 
Yukicon - Ciel ja Kuroko
Cosvision - Demyx ja ???
Kikucon - ???
Tracon - ???

Cielin suunnitelmista en niin tarkkaan tiedä. Harmikseni kun tällä on niin paljon eri suunnitelmia mistä minulla ei ole toistaiseksi hajuakaan!
MUTTA! Kovan pohdinnan alla on myös mahdollisesti tehdä huippusuositusta SnKsta jonkinlaiset cossit. Saa nähdä miten käy ;) 
Toivotaan parasta...  Hyvää loppulomaa ja onnea cossien tekoon!



tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen päivä Cielin näkökulmasta

Vedän joululahjageishoja naamaani tiuhaan tahtiin, tuijottaen koneen ruutua. Mielenkiintoista tosiaan. Onhan tässä oma viehätyksensä viettää uusivuosi näinkin - ottamalla ihan rauhassa. Nyt kun on viimeisen viikon leikkinyt hypersosiaalista otusta, joka reissaa pitkin maailmaa.

Vuoden kohokohtia?

Tracon ehdottomasti. Se päivä, jolloin uskalsin tutustua tämän nimenomaisen blogin toiseen osapuoleen (arka otus kun olin). Kohokohdaksi voisi myös luetella sen, miten paljon on vuodessa kasvanut : D Ei tee enää mieli velloa itsesäälissä ja valittaa ettei ole elämää, koska valinnoilla sellaisenkin voin hankkia. Hyvin oon tähän otakuiden värikkääseen maailmaan sopeutunut, vaikka alussa tää homma vierasta olikin (Tosiaan. Vuoden alussa vasta tajusin tämän maailman hienouden. Kiitos Kurokocchille).
Kohokohtia on vaikea luetella. Se on vain pienien asioiden iso summa.


Tämä Ciel pyytää nyt olemaan varovainen niiden rakettien kanssa, sillä on itse meinannut saada viallisen sellaisen joskus vatsaansa. Oli kuitenkin ninja, ja ehti alta pois. 
Hyvää uuttavuotta<3 
((Tuo Alois ei ole tästä blogista. Eräs toinen kaverini~))