tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen päivä Cielin näkökulmasta

Vedän joululahjageishoja naamaani tiuhaan tahtiin, tuijottaen koneen ruutua. Mielenkiintoista tosiaan. Onhan tässä oma viehätyksensä viettää uusivuosi näinkin - ottamalla ihan rauhassa. Nyt kun on viimeisen viikon leikkinyt hypersosiaalista otusta, joka reissaa pitkin maailmaa.

Vuoden kohokohtia?

Tracon ehdottomasti. Se päivä, jolloin uskalsin tutustua tämän nimenomaisen blogin toiseen osapuoleen (arka otus kun olin). Kohokohdaksi voisi myös luetella sen, miten paljon on vuodessa kasvanut : D Ei tee enää mieli velloa itsesäälissä ja valittaa ettei ole elämää, koska valinnoilla sellaisenkin voin hankkia. Hyvin oon tähän otakuiden värikkääseen maailmaan sopeutunut, vaikka alussa tää homma vierasta olikin (Tosiaan. Vuoden alussa vasta tajusin tämän maailman hienouden. Kiitos Kurokocchille).
Kohokohtia on vaikea luetella. Se on vain pienien asioiden iso summa.


Tämä Ciel pyytää nyt olemaan varovainen niiden rakettien kanssa, sillä on itse meinannut saada viallisen sellaisen joskus vatsaansa. Oli kuitenkin ninja, ja ehti alta pois. 
Hyvää uuttavuotta<3 
((Tuo Alois ei ole tästä blogista. Eräs toinen kaverini~))

tiistai 24. joulukuuta 2013

DingDingDing


Kuroko: 


Rakas kauppalapun kääntöpuoli. Vain sinä ymmärrät miltä minusta juuri nyt tuntuu. Mitä oikein ajattelin? Tottakai Kuroko muistaisi Kagamia. Kun niin läheisiä kerran ovat… Ei ketään kirjaviisaat kiinnosta. Tai niin ainakin luulin. Tetsu päätti muistaa meitä kaikkia. 

Jouluaamuna, heräsin kummalliseen tekstiviestiin--. 
"Midorima, en tiedä mitä se aiempi tuskastunut huokailu oikein oli, mutta ei ne sinun horoskooppisi kaikkea ihan taida kertoa. Sain vedettyä sinua aika pahasti nenästä. Joukkue keräämtyy Kisen luona tänään? Kai sinä olet tulossa? Säästin sokerit pohjalle. Luulitko jääväsi ilman huomiota? - Tetsu "

Joulu merkitsee läheisten kanssa olemista.
En kuitenkaan taida olla ainut, kenen ystävät asuu eri puolilla Suomea. Tämä joululaatikko on omistettu kaikille niille otakuystävilleni, ketä en nyt aattona päässyt oikeasti halaamaan.



Täälläpäin perinteisesti meikäläisen peitto rosvottiin aamulla, koska joulusauna. Koitas tässä nyt eforisessa olotilassa sitten keksiä sitten jotain ihmiskielellä ymmärrettävää mongerrusta! Mission Failed.
Ennen kuin unohdan, lainattuna sanoen Ciel on syönyt liikaa suklaata ja tekee kuolemaa, mitä tämä nyt sitten ikinä tarkoittakaan. O^O

Ennätyksellisesti tämä joulu meni sen verran Aasialaisesti, niin kehtaan listata vähän saldoa siitä, mitä muuta tänään on tapahtunut, kuin hengittämistä ja nukkumista.
Suklaata en edes laske mukaan.
Tännepäin ropsahti kuitenkin pari pokkaria, Kingdom Hearts linjalla kuten viimevuonna ja Attack on Titan vol 1. Haluan tietää, mistä kaikki hypettää, joten tämä tuli ihan hyvään kohtaan. Varokaa vain, tai minäkin saatan pahan säkän käydessä alkaa muuttelemaan KnB-cossiani toiseen suuntaan!
Sake-kupit. Luv 'em.
Näistä kyllä tullaan varmaan juomaan lähinnä teetä.
Ihanasti nämä mahtuu käsien väliin, ja korvan puuttuessa lämmittää toivottavasti Pohjolaan saapuvissa pakkasissa.
Suosittelen: 10 pistettä ja papukaija-merkki!
Porukat viimein löysi kovan etsinnän jälkeen Manga-kafeen. Helsingistä. *tuuletus*

Tämä ei varsinaisesti kuuluisi tähän listaan, mutta sain napattua niin onnistuneen kuvan,
että päätin jakaa tännekin. Kiitokset ädille tästä. :) 


Nyt on kalenteriluukut lopuillaan, mutta loma jatkuu!
Pienen hengänhdystauon jälkeen toivottavasti pääsen testamaan jotain uusia "nipponilaisia" keittokirja-reseptejä, jahka ensin olen ryydittänyt pääni ylimalkaisella valvomisella ja DS:n pelaamisella--. :3











maanantai 23. joulukuuta 2013

Alle 24 tuntia - Tekeminen Loppu? Tutorial: luukku 23

Kuroko:

Nyt on lupa valvoa. Nukuttuani koko viime loppuviikon yhteen putkeen, en saanut tänään enää viiden jälkeen laisinkaan unta. Teiltä tuli viimepostaukseen muuten muutamia hienoja ideoita, mitä tässä lomalla voisi toteuttaa! (( Ciel, äläpäs rosvoa kunniaani, kun sinulla on tekemistä jo ihan tarpeeksi lomalle Aloisin kanssa! :p ))  

Tässä on yksi variaatio, mitä aloin silmät ristissä sitten toteuttaa. 

Kuroko - tutorial - piirretty itse
paperi 170g
HB 0.7
( kovin paksua ei kannata käyttää luonnosteluun, koska muutoin se ei lähde paperista pois. Itselläni monta hyvää kuvaa on mennyt pilalle sen takia. Isot, varmasti tummennettavat pinnat ovat isoja B-kyniä varten )

Kyseessä on tyypillinen lihasten venytys. Todellakin avaa hartiat. :)
Lähdetään perustekniikoista, mitä on helppo alkaa testaamaan kotosallakin. 
Seuraavaksi, mikäli tutoriaalit kiinnostavat, vuorossa on jotain värikkäämpää!
Loman aikana tulee todennäköisesti toinen. 

Tämä on siis ensimmäinen tekemäni tutorial, joten hope ya like it!
 One-shotinkin voisi toki pistää harkintaan.. 
Mutta kuitenkin: alle 24 tuntia juhlaan! 
Yritän pitää itseni kiireisenä siihen asti. *laugh*

Lisäys made by Ciel// Mä mitään rosvoa :'DD Kunhan ilmoitin ettet tykkää sushista <3 Joo, mulla on tosiaan kiire~ *ojentaa kunnian takaisin*


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Nyt on se aika-- jouluhaaste

Cielin puolesta täällä taas hei~ Mun tehtäväkseni laitettiin postauksen alustaminen, joten mistäköhän tässä pitäisi oikeastaan puhua : D Vuosi on kohta ohi, paljon on ehditty kokea. Myös mun kannaltani ensimmäinen 'kunnollinen' coni koettu - jatkossa sitten enemmän rohkeutta ja omiakin cosseja kehiin! (Ei, en tietenkään lainannut Kurokocchin cossia itselleni. Enpä tietenkään~)

Ensi vuosi näyttää otakun silmissä hyviltä - cossisuunnitelmat ovat valmiina ja conit on suurinpiirtein päätetty. Suunnitelmat kuitenkin jokatapauksessa menee mäntyä päin tai muuten vaan aikatauluja pitääkin miljoonasti muuttaa, joten en uskalla luvata vielä mitään mistään. Uusia tuttavuuksia ja ihania ihmisiä on tullut mielin määrin tänä vuonna lisää, heille iso kiitos kaikesta <3
Nauttikaa joulusta! Mun jouluni tosin taitaa mennä hieman ohi, kun odotan vasta erästä reissua joulun jälkeen ;)

Taidan tässä välissä päästää Kurokon kirjoittelemaan omaa tervehdystään tänne.
Jos minäkin sitten saisin jotain järkiperäistä lisättävää vielä perään!

Kuroko:

Omasta puolestani olen kovin vähäsanainen tänään. Ajatus lomasta alkoi hieman masentaa, kun en viikonpäivistäkään ole enää perillä. Olen sen verran puolimielinen yhteiskunnan jäsen, että unirytmit menee yhdessä päivässä kokonaan sekaisin.



Näitä teidän kiusaksenne lähinnä paloin halusta päästä jakamaan! Kiitän ja kumarran kaikkia blogin seuraajia kuluneesta vuodesta. Toivottavasti uudistukset ovat miellyttäneet. 
(( Ciel, saisit sinäkin hieman värittää tätä kuvilla ;) ))

Haaste, juuri sinulle
Kyllä, luit oikein
Eipäs virnistellä:

Loma on pitkä ja kivinen, joten nyt minulla olisi ihan oikea, käsin kosketeltavaa aikaa, tehdä jotain todella spesiaalia teidän hyväksenne! 
(nyt kun ketään hehheh ei ole syömässä aikaani ;) )
Mitä haluatte nähdä cosplayhyn tms liittyvää tammikuun 7 päivään mennessä?
Alan pelleilemään vaikka videokameran tai painterin kanssa,
jos se idea saa osakseen suosiota. 
Vai olisiko kyseessä kenties jonkinlainen lista hyvistä animeista tai pieni sneak peak kulissien taakse?
Menenkö tekemään Turun keskustaan jonkun makuhaasteen?
Nyt on avointa!

Jokainen, vaikka ei blogia aktiivisesti seuraisikaan tai omista google-tiliä, voi kommenttikenttään jättää ajatuksensa- tämä on tärkeää uuden vuoden 2014 kannalta! 
Myös meidän facebook-sivuillemme voi jättää mustaa valkoisella, 
jos ei näiden nimimerkkien kanssa jaksa alkaa tapella :) 



lauantai 21. joulukuuta 2013

Luminiityille~ Eli luukku 21

Cielin tapaan tällä kertaa!
Sana luminiityille tuo väkisinkin mieleen loman, jolle pästiinkin jo karkaamaan eilisaamusta! On se aina niin tuskallista raahautua ennen kahdeksaa kirkkoon - varsinkin kun seuraavan päivän aikana tulee käsky rippikoulusta käydä kirkossa joululoman aikana.

Anyway - uutta odotettavaa! Saa tämä elokuva luvan tulla omaan karuun kotimaahamme, tai muuten tämä ruudun takana töllistelevä otaku suuttuu jollekin ihmiselle, kuka levityksestä päättää.
Kyseessä siis Kuroshitsujielokuva! (Mikäli tuosta videosta ymmärsin)
http://www.youtube.com/watch?v=ug4uieWjoOM&feature=youtu.be

Käykääs katsomassa traileri ;)

Miinuspisteitä osin Sebastianin kiharoille. Miksi? Innolla kuitenkin odotan - vasta katsomisen jälkeen voi sanoa, mikä meni mäntyä kohden ja lujaa, ja mikä taas jäi mieleenpainuvaksi kokemukseksi päähän!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Lumeen jäljet jää - vai jääkö sittenkään?

Kuroko

omat jalanjälkeni rantahiekassa, mikä meni vikaan?
Missä lumi?


Vaikka emme aattona taidakaan monimetrisistä nietoksista nauttia, parempi myöhään kun ei milloinkaan. Eikö niin? Sisätiloissahan me tämä juhla vietetään eikä ulkona. Sama pätee oikeastaan meidän talon vallaneeseen joulusiivoukseen. Se tulee joka vuosi, ihan kutsumattakin! 

Syvät pahoittelut eilisen luukun puuttumisesta. *kumartaa* Itse jouduin vielä keskiyöllä lukion joulujuhlaan, ja Cielistä en sitten tiedä. Syömässä suklaata, kai.

Jäljellä olevat luukut: 
- 21 - "luminiityille"
- 22 - tap-cosplayn virallinen joulutervehdys
- 23 - H-hetki lähenee
- 24 - joluboxin paljastus ja jotain vielä salassa pidettävää ;) 
 
Ihanaa alkanutta lomaa!
Pysykää menossa mukana-- 

Missä lumi? 
Onko se ryövätty teiltäkin? 
Olen sanaton. 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Viisi päivää jäljellä - luukku nro. 18

Arvatkaas, kuka ei ole askarrellut ainuttakaan joulukorttia? Kuka ei ole saanut sitä lahjaa valmiiksi, jolle lahjan aikoo osoittaa?
Ciel-chan, aina myöhässä. Joulukortit teen oikeastaan vasta joulun jälkeen.. (Kyllä - kuulitte ihan varmasti oikein!) Sillä saan joululahjaksi piirtopöydän, jolla on sitten ehkä jopa mukavampi värkkällä joulukortteja. Mikäs kiire tässä, kun korttien saajat nään jokatapauksessa vasta tammikuun lopulla :D


Yksinkertaiset ohjeet joulunviettoon. Ihmiset ottavat aivan liikaa stressiä - minä mukaanlukien, stressaan jatkuvasti sitä, etten ole panostanut tarpeeksi muihin ihmisiin. Joululahjoistani ei tule suuria spektaakkeleita, vaan pieniä, henkilökohtaisia asioita. 
Kuva ei ole omani - kiitos Tumblr :)

tiistai 17. joulukuuta 2013

17th window: new plans


"Jee, vapaata on tiedossa, voin tehdä mitä vain" -- muutama päivä myöhemmin huomaa kuitenkin nukkuneensa koko loman yli. Tuttua jollekin muulle? Kaikki alkaa siitä, kun joulussa on ne muutaman hiiirmuisen pitkää päivää jolloin ei saa lähteä kotoa mihinkään. Pitää keksiä tekemistä, mutta mitäs?

Itselleni suunnittelin pientä listaa, mitä voisin tehdä, etten ihan homehtuisi ennen kouluun palaamista.
-salilla käynti
-jonkinlainen piirtohaaste (hmm.. wanna see?)
-lue keskeneräiset kirjat ja mangat. hups. onko sellaisiakin olemassa? :D
-taiteile seinäle kuvakollaasi, johon olen itse tyytyväinen
-cossi valmiiksi
-pidä hauskaa cossin ryhmäkeskustelussa
-soita väh 1 yli 5 min puhelu

Mmm.. miltä kuulostaa?
Täten, haastan teidät samaan! Jakakaa ihmeessä ajatuksianne. Rakastamme postia! <3

maanantai 16. joulukuuta 2013

Viikko enää: 16th

Vuodenvaihde askarruuttaa kutakin eri tavalla

Laskemaalle H-hetkeen on enää muutama hassu päivä: kaikki alkaa salailla tekemisiään, peruskoulussa viimeinen viikko pelkkää pelaamista, meillä lukiossa vampyrimaiseen tapaan keskiyön joulujuhlat… onhan näitä.
Jotenkin tulee orpo olo. Pian on taas uusi vuosiluku muistettavana. Pitää laskea kuinkakohan monta kertaa sanon senkin sitten väärin? *laugh*

Itse ainakin paketoin tänään lahjat ja kirjoitin loput kortit, jotka sitten annan huomenna koulussa näille minua kunniallisesti sietäneille otakuille.

Ei saa kuitenkaan heittää kirvestä kaivoon ja akaa laskea jälleen uutta 365 päivää seuraavaan jouluun. Miksei vaikka voi viettää myöhäisjoulua tammikuun coneissa?
Itse haluan ryhmä/paricossajieni kanssa ottaa uusintakierroksen tulevasta joulusta, kun toivottavasti maa on jo siihen mennessä valkeutunut.
Jos Yukiliput jäi hankkimatta, miksi ainoastaan jouluna pitäisi olla avomileininen, ja muut päivän mököttää yksin oppikirjan, tai vaihtoehtoisesti sitten doujinshin kanssa?

(( small update ))

Teiko-paita valmistuu kovaa vauhtia. Kaikki saumat on kasassa sekä housuista että housuista.
Jaksatte varmasti odottaa huomiseen? - Kuroko

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15th

Pahoittelen, eilen ei tullut postausta kummankin kirjoittajan kiireen takia. Kyllä - kiirettä lauantaina! Tämä Ciel joutui nimittäin jakamaan mainoksia tanssijoukkueensa (Tanssiva Ciel. Kyllä. Näin juuri) puolesta tuolla jääkylmässä ilmastossa ilman rakkaita lapasiaan.  Lapaset ei nyt liity kiireeseen mitenkään, kunhan mainitsin. 
Tänäänkin oli kyllä kiire, mutta aina sitä ehtii hetkeksi rauhoittumaan koneen ääreen kuuman teekupin kanssa kertaamaan taas viimeaikaisia tapahtumia :)


Älkääkä toki kysykö, miksi jaoin (Yaoi, hehe) tän kuvan kanssanne - se nyt sattui olemaan vaan yksinkertaisuudessaan niin loistavan nerokas, mikäli tietää Sebby-paran pakonomaisesta obsessiosta kissoihin : D
((Nyt tulee paljastus. Olen Ciel ja fanitan kissoja vielä enemmän kin kyseinen herrasmies - mikä meni taas hieman pieleen?))
Ja niin, koen sopivaksi mainita, ettei kuva ole omani :) (Eikä valitettavasti tuo laatikkokisukaan, nyyh)



perjantai 13. joulukuuta 2013

Perjantai 13 - itsensä haastaminen kahden minuutin postauksen muodossa

Kaksi minuuttia aikaa ennen puoltayötä. Katsotaan ehdinkö kirjoittaa pikapostauksen ennen sitä! *haastaa itsensä*. Eli laatua ei ole tulossa, vaan saatte ihailla Cielin kaunista pikakirjoitusta hajamielisesti tarkkaillen samalla facebookia (ai mikä riippuvuus?)

Anyway, se olis sitten perjantai kolmastoista. (minuutti aikaa).  Ihme kyllä, kaikesta päivän kohusta huolimatta mitään pahaa ei tapahtunut - päinvastoin! Kaikki meni suunnitelmien mukaan. (Ciel tanssimassa Luciapuvussa. Kaunis näky, tiedän).

0.00! Aika loppui!

torstai 12. joulukuuta 2013

12th

Luulisi että joulun alla ihmiset piristyisivät ja täyttyisivät jollain ihme jouluhörhöilyllä päästä varpaisiin, mutta lähinnä musta tuntuu nyt siltä, että ihmisten katseet alkaa talven edetessä muuttumaan tyhjiksi ja poissaoleviksi. Ahdistuneiksi. Netissä taas jokainen parjaa elämänsä surkeutta, eikä tässä oikein enää tiedä mitä tehdä.
Suomalaiset <3 En minäkään kuulu niihin neiti Iltatähti Päivänsäteisiin, mutta silti.

Mutta Yukicon lähestyy! Älkää turhaan haukkuko järjestäjiä, tekninen vika ei ole niiden syy. Ne ei ollu varautuneet siihen verenhimoiseen, kyynärpäät edellä tunkevaan conikansaan, jotka käyttäytyivät kuin mummojen viikkobingon jonossa. Kai bingoihin on aina kamala jono? En tiedä.

Cossi tekemättä vielä. Kyllä sen ehtii :)

--Anteeksi luukussa ei ollut taas järkeä--


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Luukku 11

Tänään sitten koettiin se maaginen aika, 11.12.2013 klo 14.15.  Miten tylsä tapa viettää historiallinen hetki - istua ATK-luokassa selaamassa tuttuun tapaan Facebookia ja tarkkaillen, onko jompaankumpaan blogiini (tässä tapauksessa blogiimme) tullut uusia kommentteja. Eipä muuten ole :<

Yukiconista voisin omastakin puolestani pari asiaa sanoa, sen kaiken mitä Alois (Kuroko) ei ehtinyt vielä edellisessä luukussaan sanoa. Eli tosiaan, minut tullaan näkemään Cielinä, pyörimässä todennäköisesti Kuroshitsujicossaajien kanssa, mitä nyt eksyen välillä KnB-ryhmän juttuun mukaan. Olen nimittäin hukkapätkän mitastani huolimatta myös Kise!
Saa tulla halaamaan/moikkaamaan/jutustelemaan mikäli mieli tekee, en pure (nielen vain kokonaisena, hehheh). Mikäli mut erottaa miljoonan muun Cielin joukosta : D
Ja kyllä, siitä tulee melko kaappicossi. Oma vanha villakangastakki sun muut asiaankuuluvat härpäkkeet. Hope so, että jouluna saa rahaa^^

Fiktiivistä osiota tuon aivokuolleen mielikuvitukseni puolelta ei nyt tähän hätään taaskaan ole tulossa - roolipelaamisenkin jätin taolle täydellisen black out-syndrooman (..) takia.
Sorry gays Guys!


tiistai 10. joulukuuta 2013

Coni talven keskelle: luukku 10

Nyt Yukiconin lippusähläyksen ohella on varmaan ihan tarpeeksi ajankohtaista höpöttää ensivuoden cossisuunnitelmista. Ehdittiin viimeisten joukossa Cielin kanssa saada liput Yukiin. Tipalla oli.♪( ´▽`) 

Ciel ilmeisesti pyörii luo
nnollisesti Kuroshitsuji-cossaajien kanssa, mutta itse keskityn vihdosta ja viimein KnB-cossiini. Pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen havahduin todellisuuteen: Teiko-uniformun paita on pakko saada valmiiksi jo tälläviikolla, koska muuten joulukiireet alkaa tulemaanpahasti tielle. Kaavat sain tehtyä eilen ja nyt viiden tunnin yöunien voimalla ollaan saatu onneksi lykättyä projekti käyntiin!

Harmi vain, etten ole tainnut oppia viimevuoden Frostbitesta mitään: jälleen kerran olen tulossa pakkasconiin shortseissa ja topissa ja kesäconissa oltiin kyllä sitten niin tekonahkakaapuun pukeutunut että huhhuh! *laugh* :D

Ompelua, ompleua, pisto sormeen, ompelua...


kankaat, nurjalta puolelta kuiteskin


Kankaat on gollegea. Vasta nyt ompeluvaiheessa älysin, miten paksua se on: pienet neulat ei meinaa mennä läpi sitten millään. En vuosi sitten olisi voinut kuvitella olevani jo näinkin pitkällä. Painonpudotus- ja lihastensaamisprojekti salilla on oikeasti auttanut. Nyt lukujärjestys ei kovinkaan paljoa anna myötä, mutta hätä ei ole tämän näköinen. Ei heitetä vielä kirvestä kaivoon, kun ollaan jo näin pitkällä!


hihat repsottaa jne jne, mutta ainakin on nyt saumat  kursittu kasaan. (samaten sormet)
tähän on vielä matkaa O^O

Joka tapauksessa, minut bongaa Yukiconista ainakin lauantaina todennäköisesti iki-ikihanasta KnB-ryhmästäni Kurokona, tai yksin Cielin riepoteltavana. Lopullisista suunnitelmista lisää myöhemmin!
Toivottakaa onnea että saan tämän tehtyä! ♪( ´▽`) 


maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulun odotus on virallisesti alkanut -eli herkullinen luukku 9!

Ainakin Cielin mittapuun mukaan!

Tosiaan, tänään ahkerana  tyttönä  ihmisenä taiteilin vuoden ensimmäiset piparit (oli jo aikakin, vuodessa ehtii tulla ikävä noita maukkaita herkkuja). Työmaata siinä toki oli, vaikka auttamassa olikin pari auttavia käsiä (jotka läimäisivät valkoista jauhoa joka käänteessä mustille treenivaatteilleni) avustamassa isossa hommassa.
Ei se leipominen, mutta se koristelu. Itse niiden muottien kanssa taiteilu ja repeytyvän taikinan kanssa taisteleminen on itseasiassa aika puuduttavaa.




Pahoittelen kuvien laatua, uskollisena kamerana toimii mun lukuisia kolhuja kestänyt Nokiani. 

Mitäs pidätte? ;) Aikooko joku itse leipoa/sählätä/koristella pipareita jossain vaiheessa joulukuuta? 
Suosittelen kaverin ottamista projektiin mukaan. 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Matkalla kohti puoliväliä: Luukku 8

Suunnitelmana oli kirjoittaa ficci tänään loppuun, mutta taisin tänään tulla kipeäksi photoshootissa. Tekonahkakaapu, ilman pitkähihaista alla pakkasella on tosi, tosi huono idea. Palelin kahden peiton alla, hupparin huppu päässä. Tokkurassa tunnin unien jälkeen onnistuin rikkomaan maljan jossa oli yövaloni, elikkäs jouluvalot. En siis tahallani. Tapahtui vain käsi ja kräks.. O^O

Kaikista pahinta oli, ettemme saaneet kaavusta edes hyviä yleiskuvia.
Xion - Kingdom Hearts

Noh, olen lukenut tänään sitten noin 1200 sivua mangaa senkin edestä. Eikö nyt tässä välissä olisikin muutenkin kaikkien kaivaa laatikot ympäri ja lukea kaikki keskeneräiset kirjat ja vanhat kouluvihot. Nautitaan nostalgiasta ja puhdistetaan tehtävälista ennen joulua ja uuttavuotta. Minulla on vielä monta asiaa (tai noh-- ainakin yksi asia) minä haluaisin tehdä ennen pyhiä.

Tässä oma listani, tehdyt ja tekemättömät: 

- siivoa sängynalunen (tehty)
- pelaa KH 358/2 days loppuun
- lue kaikki keskeneräiset kirjat loppuun
- tee joku iloiseksi
- opettele keittämään kaakaota


Kirjahyllyni näyttää tältä. Osa on poissa kuvasta.
Suurin osa on englanniksi.
 Lukematta tästä kuvasta on mm.
loput Bleachit, Death Note, Black Butler 4 & Chain of memories loppu, eikä koko työmaa ole vielä tässä kun on muutama ihan oikea kirjakin luettavana. :D
( ei siis koulukirja, köh köh )


lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulua japanilaisittain: seitsämäs luukku

Tiesittekö, että kun me länsimaalaiset uinumme vielä makeasti paksujen peittojen alla jouluaamuna, japanilaiset raahauruvat ahkerasti jokaisen arkipäivän lailla kouluun ja töihin? Uusivuosi on vasta se mitä julhitaan. Voisi kuvitella asian päinvastoin, mutta joulu on vain yksi hauska pikku tapahtuma muiden joukossa.

Pikku tapahtuma taas puolestaan  käsittää sen, että länsimaalaisia perinteitä on vain sovellettu ja poimittu oman mielen mukaan. Japanissa joulupukki tuo lahjan vain lapsille, aikuiset jäävät siis ilman pakettia. 
Hauskaa on kuitenkin se, että tätä julhaa voidaan pitää toisena ystävänpäivänä: mennään hienoihin paikkoihin syömään vaikka kermakakkua.♪( ´▽`) 

Herkullisen ohjeen yksinkertaiseen sokerikermakakkuun jöydät täältä, Desuconin blogsta:
http://desucon.fi/desucon/blogi/2012/12/luukku-14-joulukakku



Leipomisen iloa! ^^

perjantai 6. joulukuuta 2013

Liehuvan siniristin alla: luukku 6

Tunnistatko taustalla olevat mangat?

Nyt on hyvä päivä askarrella ikkunalaudalle origameja, varsinkin näitä lintuja. Meille siniristiotakuille 6.12 on tärkeä päivä isänmaamme itsenäisyytemme takia. Miksi tyytyä vain kynttilöiden poltteluun kun tämän ihanan eläinhahmon paperitaittelu on helppoa ja yksinkertaista. Kerran työharjoittelussa työpöytäni oli täynnä näitä kun näyteikkuna kaipasi kuulemma somisteita.

Tähän menee yksi A4 paperiarkki ja 5 minuuttia kärsivällistä minuuttia. :)

http://www.origami-fun.com/origami-crane.html
Helpot ohjeet, joilla kuvan mukaisen linnun tein, löytyy ylläolevasta linkistä.
Pitkääs hauskaa sen kanssa!

Toivotaan että lunta saadaan pian jouluksi enemmän kuin tämän verran.

torstai 5. joulukuuta 2013

Luukku nro. 5


Ensinnäkin haluan pahoitella luukkujen myöhäistä ilmestymisaikaa, sillä päivällä vain sattuu olemaan kiireitä vaikka muille jakaa. (Tekosyitä, tekosyitä..)
Aiheen sivuun kuuluen, koulullamme vietettiin tänään itsenäisyyspäivää pitämällä vanhanaikaiset tanssit. Tuli tosiaan aristokattinen (en halua kirjoittaa oikein, paljon kivempi noin) olo, kun siinä hyvin vajavaisilla taidoilla koitti jotakin säätää. Ei, olen eläytynyt hahmooni niin paljon, etten ihan oikeasti osaa tanssia edes niitä kaikkein yksinkertaisimpia juttuja.

--
Phantomhive kirjoitti massiivisella sulkakynällään tekstiä hieman kellastuneelle paperille. Sanat eivät vain tulleet ulos hänen sekavasta mielestään, sekä kynä jätti paperille häiritseviä musteläikkiä.
"Tästä ei tule mitään.. Ihan turhaa!" poika tuhahti, heittäen taas vaihteeksi uuden paperin rypistyneenä lattialle. Miksi kirjoittaa kirjettä sellaiselle, kuka ei tule koskaan sitä näkemään? Miksi nähdä turhaa vaivaa muistella kipeästi menneitä kivelle, jolle kuolleen ihmisen sielu ei ole jäänyt kaikista lupauksista odottamaan.
Se vain tuntui niin tärkeältä. Tyhmää se oli, paperi vain vettyisi talvisissa olohuoneissa ja lopulta haihtuisi ilmaan, taikka hajoaisi käsiin.
'Hyvää joulua, vanhempani' Ciel aloitti uuden kirjeen, joka kymmenen minuutin sisässä oli taas epäsymmetrisinä repaleina lattialla.
--

Se oli synkkä raapale, hahmona taas tutusti vanhempiaan kaipaava Ciel.  Tämä on viidessä taikka kymmenessä minuutissa väsätty teksti, sillä aika ennen puoltayötä alkaa uhkaavasti loppumaan. Lupaan ja vannon, ensikerralla iloisempaa!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Neljäs luukku!

It's photoshoot time!

Vihdoinkin, vihdoinkin mun peruukkini on onnellisesti kotona tuunattuna ja laitettuna :3 Mulla oli ihan rakkaudella tehty silmälappu myös, mutta se nyt hävis mystisesti ennen kuvienottoa joten.. En suosittele ompelemaan silmälappua koulussa käsin vartissa. Jälki ei oo mitään parasta!


Kuva johon oon kaikkein tyytyväisin! Minä Cielinä oikealla, Alois vasemmalla. Kuten kaikki jo tiesikin~  


Meistä tuli teinejä ;) Pakollinen selfie-teinipeili on aina ihan pakko ottaa!



Tässä vaiheessa vielä keskityttiin kunnon kuvaamiseen ja fiksuilta näyttämiseen. Tulos olikin yllättävän hyvää, vaikka mun osalta tulikin todettua, että en tosiaan sovi kameran eteen. Näytän siltä kun olisin passikuvassa..



Tosin.. Joskus joku osaa aina ottaa kuvan kriittisellä hetkellä xD Kerrassaan mahtavaisa tilannekuva, huh?


Ihastuin tuohon takkiin, joka siis ei ole minun <3 Kiitos lainasta, Alois~



tiistai 3. joulukuuta 2013

Cielin vuoro~

Tänään on mun vuoroni tehdä kiva iltaluukku joulukuun kolmanteen päivään.  Anteeksi jos laatu on vähän sitä sun tätä, tänään oli tosiaan kiire! (Okei, nyt valehtelen. Nukuin koulun jälkeen lähemmäs kolme tuntia..). Ciel-peruukkini on onnellisesti kotona, melkein valmiiksi tuunattuna ;) *kiittää Aloisia tuunauksesta*. Itse oon sellanen rähmäkäpälä, ettei peruukista tulisi muuta kuin pätkitty, surullinen möykky. Luukusta vielä sen verran, etten itse tule jatkamaan Aloisin ficciä. Olen yhtä ymmälläni kuin muutkin - edes armaalle Cielille ei suoda juonipaljastuksia!
Asiaan.
--
8 asiaa, miksi Ciel Phantomhive ei pidä joulusta.
1. Katukojut ovat täynnä oljensekaisia, rumia koristeita joilla yritetään viedä viattomien ihmisien vähäisetkin taskurahat. Vaikka poika nyt ei liiemmin muista ihmisistä edes välittänyt.
2. Sebastian yrittää kohottaa kissojen joulumieltä ja pelastaa aina noita maukuvia hirvityksiä mitä kummallisimmista koloista. Hän kyllä tekee sitä muutenkin, mutta erityisesti joulunaika sai muuten niin kylmän demoninkin jostain syystä unohtamaan, ketä tämä oikeasti palveli.
3. Meirin, Finny ja Bard sekoavat. Vielä pahemmin kuin yleensä.
4. Tanaka jaarittelee menneistä ajoistaan ja jouluperinteistä, vaikka Ciel olisi mielummin jopa kiusallisella ja puuduttavalla tanssitunneilla.
5. Tässä vaiheessa Phantomhive peruu edelliset sanansa. Joulun alla pidetään jos jonkinlaisia kissanristiäisiä ympäri Lontoota ja sitä kauempaakin - tottakai jokaikiseen on aina väkipakolla mentävä. Viimeistään siellä saa kuulla siitä, miksi ihmeessä mukaan on päästetty lapsia. Huoh.
6. Jokaikiseen puolituttuun on tuhlattava jumalattomat summat rahaa, varsinkin naispuoleisiin joiden on aina pakko saada kaikkialta se kallein vaihtoehto. Phantomhive ei ollut kitsas, mutta takuulla oli järkevämpiäkin törsäyskohteita olemassa. Kuten esimerkiksi suklaa.
7. Lady Elisabeth, tuttavallisesti Lizzy. Tarvitseeko tähän kohtaan sanoa enempää?
8. Mistään ei saa syödäkseen kuin jouluruokaa. Eikö perinteitä voisi välillä uudistaa ja syödä jotakin, mikä ei laita salailemaan kuvotuksen oireita.

Entä mikä on edes hieman positiivista?
Yksi ainut asia. Suklaa. Vaikea kuvitella toista pyhää, jolloin kyseinen makealle perso nuoriherra olisi tyytyväinen suklaan määrään.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Xmas Calendar 2nd Day

Nousi tänään pala kurkkuun kun aloin miettimään miten vähän koulupäiviä enää on oikeastaan jäljellä. Mitä ihmettä teen oikein muiden lahjahankintojen kanssa? Haluaisin antaa jotain persoonallista. Kuten esimerkiksi sain itse porukoiltani pikkujouluna ihan silkan piruilun ja ironian vuoksi Scream-sorminuken. Mahtavaa. Nyt se tuijottaa minua joka ikinen yö sängynpääsyssäni, vain sen takia että satun tekemään kuva-analyysin kyseisestä värisekamelskasta.♪( ´▽`) 

Olé! Tap-cosplay tarvitsee enää alle 20 sivunkatselua että täyteen tulee tuhat! Sitä sopii sitten juhlia oikein kunnolla!

Alois-sama

Tämä vuoden joulukortit saivat aiheeseen liittyen Viktoriaanisen lookin.


2ND CALENDAR WINDOW

2.12.'13
Rakas lakanankulma johon tuherran paniikissa perh permanenttitussilla.
Olipa kerran joulumarkkinat, johon eksyin Tetsun kanssa: 
"Hoi, Tetsu! Mitä sinä täällä teet"
"Oh--,  varmasti samaa kuten sinäkin" sinitukkainen hukkapala naurahtaa, katsoen minua suoraan silmiin. Ei ole luonnotonta olla noin iloinen. Miksi..? Miksi tällä piti olla onnenpäivä juuri nyt kun minä kärsin kaaameasta mieliteosta vajota tektotaiteelliseen itsesääliini. 

"Mitä se tarkalleen tarkoittaa?" henkäisin katkonaisesti, sanat huuruten. 
"Kävin ostamassa joululahjan Kagamille"

Eh? Kuka on Kagami? 
Eikö hän.. ollutaan… ajetellut minua.. vai huijasiko hän minua?


Hmm… To be continued. Joko keksit kenen stressinpurkamisesta on kyse? ;p 
Kommentoi jos luulet tietäväsi!


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

24 luukkua jäljellä

メリークリスマス
Olenko ensimmäinen ihminen tällä maapallolla ketä ei pidä jouluruuasta, jatkuvasta stressistä ja sitä salakavalaa vihjailua että käydään jossain ja ei sitten lopujenlopuksi käydäkään? 
Omasta asennevammastani joulukuuta kohtaan sen odottaminen on kuitenkin omalla tavalla kiehtovaa: jotkut aloittaa jo täpinoissään laskea jo heti uuden vuoden jälkeen siihen tiettyyn päivään ellei aiemminkin, kuten esimerkiksi siskoni joskus.♪( ´▽`) 

Juhlan kunniaksi on kuitenkin varmaan ihan aiheellista ilmoittaa tap-cosplaynkin omasta joulukalenterista. Lasketaan yhdessä päiviä tuohon riehakkaaseen valvomisyöhön erinäisten yllätyksien voimalla! Yritämme ainakin tehdä parhaamme mukaan tästä monipuolisen. 

Alois - sama


1ST CALENDAR WINDOW

1.12.'13
Rakas vihonkulma jota keksin nimittää päiväkirjakseni,
joulukuuta on kestänyt vasta noin kolme tuntia ja olen kauhuissani. 
Minulla on niinkin raukkamainen ongelma minkä nimi on Tetsu. Kuroko Tetsuya. 

Tämä kyseinen henkilö tuntuu kaikessa rauhallisuudessaan vainoavan minua kaikkialle mihin ikinä menenkin. On inhottavaa huomata että olen äkkiä mutissut vartin jotain tosi noloa yksinäni ja tajuankin että oho - minua on seurattu viimeiset viisi korttelia. 
Minulla ei tunnu olevaan mitään salaisuuksia enää. 
Mitä moiselle linssiludelle voi muka hankkia jouluna? 
Tiedän että hän odottaa minulta jotankin, mutten tosiaankaan vaan voi ymmärtää mitä. 

Huomenna on harkat. Etoo ajatuskin. 
Taidan jättää huomenna raukkamaisesti ne väliin ja olla 
vastaamatta Tetsun pyyntöön viettää joulu yhdessä. 
Täytyy olla tosi typerä kysyäkseen edes jotain tuollaista. 
En minä aio viettää joulua. En halua... 

Voitko jo arvata kenestä on kyse? Miten tämä henkilö vastaa Kurokon pyyntöön, ja miten kammottavaksi nimetystä odotuksesta oikein selvitään? ;)