perjantai 15. marraskuuta 2013

Julma koneryöstö!

Heipähei~ Tervetuloa nauttimaan valloittavasta illasta Cielin kanssa. Kyllä kuulitte oikein - rosvosin blogin oikean omistajan koneen, ja päätin nauttia tilaisuudesta kerrankin oikein kunnolla >D

Alois kyllä pilaa ilon ja tulee tekemään myöhemmin samasta aiheesta oman postauksensa, mutta eiköhän anneta minulle tilaisuus esitellä upea sleepover-iltamme aivan ensimmäisenä!
Aina kannattaa kiertää hiukan muita suunnitelmia ja livahtaa Aloisin luo yöksi. Saa hyvää jäätelöä~ (Olen ihan syystäkin Ciel, kuten joku saattaakin jo huomata)

Kuinkahan moni tämän ikäluokan edustaja käy oikeasti kaupassa perjantai-iltana ostamassa kasviksia ja kermaviiliä? Hieman hymyilytti kävellä salaatin ja patongin kanssa, kun todennäköisesti muu nuoriso on viettämässä riehakasta iltaa toisaalla. (Ja sitten saimme ravata vielä vartin ennen sulkemisaikaa uudestaan puolijuosten lähikaupassa puuttuvan mausteen vuoksi. Ei koskaan kannata sanoa: "Kyllä meillä on sitä vielä jäljellä, ihan varmasti!)

Illan suunnitelma on toistaiseksi vielä pimennossa, mutta sen voin teille taata, ettei meno ole takuulla tylsää;) Koska minähän olen maailman mielenkiintoisin ihminen! ..just kidding.

Mutta nyt, ennen kuin tämä venyy ja venyy~ Taidan antaa koneen taas vapaasti Aloisin käyttöön.

Kaikella rakkaudella, Ciel~~:)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti