Kaksiosainen

Huono hiuspäivä -- Suomen syksy: loskaa, sadetta ja tuulta eikä tupeeraukset tahdo pysyä pohjoismaalaisissa, liukkaissa, hiuksissa. Laittakaahan rummut soimaan ja puukengät jalkaan, sillä huonoihin hiuspäiviin on nyt täysin pipovapaa ratkaisu!

Kumpaankin ensivuoden cossiin on nyt olemassa peruukki: Kurokon peruukkia tuli testattua pienten maskeerattujen ruhjeiden kanssa nyt testattua jo halloweeninäkin, mutta iki-ihana Alois-cosplayn peruukki tipahti tänään paketissa postiluukusta. Ihanassa talitinttipaperissa. Olisittepa nähneet Cielin ilmeen kun avasin paketin. ♪( ´▽｀)

Uskallan nyt leikkiä rohkeaa ja kysyä että minkä perusteella ihmiset yleensä cossihahmonsa valitsee? Samalla tavalla kun minä valitsen opiskeltavia kieliä? (= kunhan kuulostaa kivalta. Nyt omien ja Japanin eri aakkosien lisäksi oli ihan pakko sotkea mukaan vielä venäjäkin?) Omaa sydäntä lähellä on ainakin että hahmo on oikean pituinen ja näköinen. On todella kiehtova ajatus, että saattaisi hetkeksi aikaa astua jonkun toisen saappaisiin.

Itselläni Kurokon rooli lähti siitä, että kaipasin oikeastikin liikuntaa. KnB on hieno sarja, joten sopivan taskukokoinen ja omaa luonnetta muistuttava hahmo tulikin kuin tilauksesta. Itsetunto on ainakin kohonnut tämän myötä! *laugh*

Alois taas on jo ihan toinen tarina. Hahmo sopi kasvonpiirteiltään, mutta luonteesta en sitten taas tiedä, samaistunko siihen niinkään hyvin. Kunhan osallistun paricossiin Cielin kanssa.

Ja nyt, yleisön pyynnöstä vesitän kotoisan tunnelman lyhyellä ficillä. Saisin kuulemma enemmänkin kirjoittaa psykologista kauhua. En tiedä. ♪( ´▽｀)

Alois katsoi ikkunasta ulos. Hän ei oikein tiennyt mitä ikkunan toisella puolella olisi pitänyt näkyä. Sankka sumu peitti vaaleaverikön näkökentän likimain kokonaan. Ei ollut mitään, mhin kaiken sen valkeuden keskeltä olisi katseen voinut iskeä. Hassua. Miten keskelle metsää voisi nousta moinen meriusva, Alois mietti itsekseen ja piirsi pyöreän kuvion huurtuneeseen ikkunalasiin. Lasin kylmyys puri häntä sormille. Kaikesta huolimatta, kostea pinta oli mitä täydellisin alusta piirtämiseen. Tai kirjoittamiseen. Silloin viivojen pitäisi kuitenkin olla suoralinjaisia ja hyvin selkeitä. ”Kai sinä tiedät, että nuo jäävät tuohon ikuisesti? 

Poika käännähti ympäri.
”Oh—Claude. En huomannut että tulit”
Kolme päätä Aloisia pidempi mies katsoi suojattiaan tiukasti lasiensa alta. ”Ehkä niin. Teidän olisi pitänyt olla jo aikoja sitten vuoteessa” ääni oli kylmä ja monotoninen. ”Eikö Hannah tuonutkaan teille yrttiteetä?”
”Claude, lopeta. En ole mikään lapsi enää” poika tiuskaisi ja kääntyi takaisin ikkunaan. Järkytyksekseen tämä kuitenkin huomasi, että hehkuvan valkoinen sumu oli kuitenkin jo tiessään. Hän oli ymmällään. Nyt ruutua pitkin valui vettä. Hämmentävää, Alois kuiskasi itsekseen, ojentaen kätensä uudestaan ikkunaa kohti. Vesi alkoi valua pitkin hänen ranteitaan, kastellen ohuen yöpaitakankaan hihat. Alois hengähti järkytyksestä, nostaessaan katseensa ikkunan toiselle puolelle laskeutuneeseen pimeyteen. Valkeus oli nyt tiivistynyt keskelle ikkunaa, noin viiden sentin päähän hänen nenästään. Se muodosti ovaalin. Hahmon. Kasvot ilman silmiä tai mitään sanoin kuvattavaa muotoa. Silmän räpäyksessä tämä irvistävä tahmakasvo oli kadonnut kokonaan. Sumua ei näkynyt nyt enää laisinkaan ja poika löysi itsensä selkä seinää vasten käytävän toiselta puolelta. 

”N-näitkö sinä tuon?”
”Niin minkä, Alois-sama?”
”No tuon äskeisen naaman!”
Claude ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt huolestua neljätoistakesäisen kartanon omistajan mielenterveydestä, vai katsoa ulos ja vakuuttaa tyynesti siellä olevan pelkän yön.
”On siinäkin minulla hovimestari. Oletko tosiaan noin sokea, ettet huomannut sumun katoavan tuosta vain?” ?”
”Ei siellä ole koskaan ole ollutkaan mitään sumua. Sallitteko, että saatan teidät nyt takaisin vuoteeseenne?"

 はじめまして!