Joudun nyt rikkomaan lupaukseni normitoimien kirjoittamisesta. Teenjuomisesta vai miten se nyt meni; huomasin äkisti toimivani yli kuuden ihmisen psykiatrina.
Me eletään vaan kerran, ja toivottavasti opiskellaan myös vaan kerran; siitä pitäisi osata nauttia. Miksi kaikki esitetään kuitenkin aina niin negatiivisesti? Miksi pitää ajatella kaikki niin vaikeasti ja jokaisesta aamusta on tehtävä niin iso numero: ettei jaksaisikaan enää olla olemassa? Mikä siinä sängyssä päiväkausien lojuinen viehettää jos ei edes ole sukua vampyyreille? Ihmiskunta on monta sataa vuotta tehnyt töitä ulkopaikkojen viihtyisämmäksi tekemiseen ja sosiaalisten suhteiden luomiseen. Oma sänky ja masennus on sitä vastoin monta tuhatta vuotta vanhoja asioita. Eikö olisi aika nykyaikaistua?
Nostan esimerkiksi tämän viikonlopun: sain viimeinkin suunnitella itse millälailla viikonloppuni viettäisin. Ja tällä kertaa, en virunut yksin kotona pohtimassa, mitä sitten tekisin.
Conien vieroitusoireet on nyt hetkeksi aikaa tyydytetty Helsingin kirjamessuilla,matkalla autossa Hyvinkäälle meni lukiessa mielenkiintoista artikkelia yaoista, tutustuin uuteen sain raivattua itselleni aikaa lukea kasautuneet mangat loppuun. Hyllyssä on nyt jo rikollisen pitkän ajan vartonut lukemista jo moni pokkari, ja tänään tuli yksi lisää. Vielä on edessä on yli 24 perin hienoisaa tuntia joita en tosiaan aio hukata ruudun edessä virumiseen! ♪( ´▽｀)
 |
| Kuvasaldoa: Tuo keskimmäinen badge kuvaa minua väsyneenä vallan hyvin, eikös niin? |
 |
| Hassua. Kaikki yleiskuvat on aina jostain yhtä nerokkaasta paikasta, kuten vaikka katosta: ainut paikka missä ei ole ihmisiä kuvan tiellä. |
 |
| Mukaan lähti myös pari Anime- ja JapanPOP-lehden vanhaa numeroa, uunituore Japania sarjakuvan avulla, sekä dogs action manga. Hahmot on yhden entisen kamun roolatessa vaikuttanut mielenkiintoisilta joten.. miksei? |
Ennen kun joudun täysin sivuraiteille varsinaisesta aiheestani, voisin parilla sanalla sanoa kirjoitusprosessini edistymisestä. Tällä kerralla koetin ihan vain huvin ja urheilun vuoksi testata, mihin taidot riittää psykologisen kauhun kirjoittamisessa. Tämän postauksen positiivista tunnelmaa en kuitenkaan halua sekoittaa kokonaan, sillä se ei tosiaan komppaisi alkuporaustani.
Viimeiseksi kiitokset kuuluu ihanaiselle Aomine-cossaajalle, Kristianille, joka kesti älytöntä sekoiluani teen juomisen kanssa ja Willassa. Vaikka välillä olikin hieman murteiden tulkkaamisongelmia ja kömpelöitä tapaamisia ufojen flirttailijoiden kanssa, niin kaikki sujui oikein mahtavasti.
Myös vaihtoon lähtevä ropekaverini "Naoto" piti perjantaina seuraa pizzan merkeissä.
Kiitos kummallekin!
Nyt lähden varmaan syömään kanasalaattiani, ennen kuin sinne kasvaa uusi siviilisaatio.
Huomatkaa, että päivittelen tuonne sivupalkkiin pienimuotoisen kyselyn. Jos haluaa vaikuttaa niin kannattaa käydä tsekkaamassa. ;)
はじめまして!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti