Luukku nro. 5

Ensinnäkin haluan pahoitella luukkujen myöhäistä ilmestymisaikaa, sillä päivällä vain sattuu olemaan kiireitä vaikka muille jakaa. (Tekosyitä, tekosyitä..)
Aiheen sivuun kuuluen, koulullamme vietettiin tänään itsenäisyyspäivää pitämällä vanhanaikaiset tanssit. Tuli tosiaan aristokattinen (en halua kirjoittaa oikein, paljon kivempi noin) olo, kun siinä hyvin vajavaisilla taidoilla koitti jotakin säätää. Ei, olen eläytynyt hahmooni niin paljon, etten ihan oikeasti osaa tanssia edes niitä kaikkein yksinkertaisimpia juttuja.

--
Phantomhive kirjoitti massiivisella sulkakynällään tekstiä hieman kellastuneelle paperille. Sanat eivät vain tulleet ulos hänen sekavasta mielestään, sekä kynä jätti paperille häiritseviä musteläikkiä.
"Tästä ei tule mitään.. Ihan turhaa!" poika tuhahti, heittäen taas vaihteeksi uuden paperin rypistyneenä lattialle. Miksi kirjoittaa kirjettä sellaiselle, kuka ei tule koskaan sitä näkemään? Miksi nähdä turhaa vaivaa muistella kipeästi menneitä kivelle, jolle kuolleen ihmisen sielu ei ole jäänyt kaikista lupauksista odottamaan.
Se vain tuntui niin tärkeältä. Tyhmää se oli, paperi vain vettyisi talvisissa olohuoneissa ja lopulta haihtuisi ilmaan, taikka hajoaisi käsiin.
'Hyvää joulua, vanhempani' Ciel aloitti uuden kirjeen, joka kymmenen minuutin sisässä oli taas epäsymmetrisinä repaleina lattialla.
--

Se oli synkkä raapale, hahmona taas tutusti vanhempiaan kaipaava Ciel.  Tämä on viidessä taikka kymmenessä minuutissa väsätty teksti, sillä aika ennen puoltayötä alkaa uhkaavasti loppumaan. Lupaan ja vannon, ensikerralla iloisempaa!